Periksiantamattomuus │ Pystymme jos uskomme

Be The Change │ Tietoisuus
Periksiantamattomuus alkaa uskosta itsemme ja omaan tekemiseen nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Ilman uskoa ja periksiantamattomuutta emme koskaan saavuta omaa potentiaaliamme emmekä pysy terveenä.

Sairastuminen aivovammaan - suurin lahja

Sain tapaturmassa vuonna 2014 aivovamman. Olin juuri täyttänyt 30 vuotta ja tietyllä tavalla elämäni alkoi alusta. Pari ensimmäistä vuotta tapaturman jälkeen oli todella isoa taistelua, kärsimystä ja sinnittelyä. En tiennyt mikä kehoani vaivaa ja vanhojen epäsuotuisien tapojeni mukaan elin todella isolla sinnittelymoodilla monta vuotta. Ihmettelen näin jälkikäteen kuinka kykenin niihin aikoihin tekemään töitä tai saatikaan liikkumaan edes sängystä ylös, koska kehoni oli aivan hajalla.

Saman tien tapaturman jälkeen kaikki muuttui, mutten itse tajunnut yhtään mitään. Aivovamman saannin jälkeen voi mennä pitkäänkin, ettei henkilö itse tajua oireitaan lainkaan ja minulle kävi juuri näin. Kesti melko pitkään, reilun vuoden, ennen kuin hieman edes tajusin, että nyt on jostain vakavasta kyse. Pari vuotta meni kuitenkin ennen kuin oikeasti oivalsin, että nyt on joku pahasti vialla kehossani. Samoin muistikuvat muutamalta ensimmäiseltä vuodelta on melko vähäisiä.

Monen vuoden ajan heräsin niin kamalaan oloon, että itkin monet aamut kärsimyksestä, kun keho ei jaksanut edes nousta sängystä. Jopa makaaminen ja istuminen tuntui ihan uskomattoman uuvuttavalta. Elämä oli todella raskasta. Koko kehoni oli täysin sekaisin ja täysin ymmärrettävää, että näin oli, kun aivoni olivat saaneet kovan kolauksen. Aivot ovat nimittäin elimistömme kapellimestari, joka antaa käskyjä muille kehon toiminnoille toimia tai olla toimimatta. Kesti monta vuotta rakentaa aivoja ja uusia terveitä soluja uudelleen.⁣⁣

Tapahtuma oli elämäni iso käännekohta. Kaikki kyseenalaistettiin ja elämisestä tuli niin mielettömän vaikeaa.⁣⁣ Vaikeuksista huolimatta en missään vaiheessa luovuttanut, vaikka monia kertoja heikkoina hetkinä sitä mietinkin. Päätin nimittäin parantua lääkärien sanomisista huolimatta. Iso kiitos Pekka Hyysalon upealle asenteelle, koska sain häneltä suurta inspiraatiota, että tästä päästään vielä voittoon! Loppujen lopuksi olin lähes neljä vuotta pois työelämästä toipumismatkalla ja etsimässä itseäni.

Tapaturma oli elämäni ehdottomasti raskain, mutta samalla paras asia mitä elämässäni on tapahtunut. Sairastuminen opetti minua enemmän kun mikään koskaan ennen ja sen avulla oivalsin mistä elämässä on oikeasti kyse - omannäköisen elämän etsimistä ja elämistä! Siihen en kuitenkaan olisi päässyt ilman periksiantamattomuutta ja uskoa siihen, että asiat muuttuvat.

Pitää pysähtyä, jotta saisi luvan mennä eteenpäin

⁣⁣Näin jälkikäteen mietittynä ennen tapaturmaa minulla oli erittäin hyvä fyysinen kunto, vaikken silloin sitä tajunnut. Hyvä fyysinen kunto ei kuitenkaan pidä elimistöä terveenä, jos henkinen puoli ei ole kunnossa. Ulkoisin puolin näytti, että elämäni on hyvää. Olin oppinut, että maski pidetään päällä ja todellisia tunteita piilotellaan. Mutta tällainen elämäntapa ennemmin tai myöhemmin tulee kostautumaan. Henkinen puoli oli nimittäin se, mikä ajoi minut sairastumiseen. Jo ennen aivovamman saantia kehoni oireili monin eri tavoin, koska psyykkisesti en voinut hyvin.

Jos psyykkisellä puolella on paljon haasteita, niin universumi tekee kyllä kaikkensa auttaakseen jokaista ihmistä. Näin myös minulle tehtiin. Minua yritettiin auttaa vuosikausia pysähtymään ja käsitellä kunnolla lapsuuden ikäviä kokemuksia ja siitä koituneita häpeän, huonommuuden ja surun tunteita, jotka kulkivat mukanani joka hetki. Kun en ymmärtänyt universumin monia selkeitäkin vihjeitä, niin tarvittiin järeämmät keinot käyttöön. Mikäs onkaan parempi keino pysäyttää ihminen, kun vaurioittaa aivot, jolloin koko keho menee hajalle ja ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa elämäntapoja, jos haluaa parantua. Minä tosissaan halusin parantua ja parannuinkin.

Minä uskon, että kun voimme psyykkisesti hyvin, niin sairaudet eivät tavoita meitä. Meillä kaikilla on varmasti omanlainen näkemys siitä mitä tarkoittaa "voida psyykkisesti hyvin". Minä näen, että se on mm. seuraavanlaisia asioita:

Tunnemme sisäistä rauhaa

Osaamme käsitellä ja käsittelemme kaikkia tunteita - myös niitä, jotka usein saatamme kokea epämielyttäviksi
Pysähdymme omaan rauhaan ja hiljaisuuteen päivittäin
Elämme omaa totuuttamme
Kuuntelemme mitä kehomme ja mielemme kaipaa.

Sairaudet ovat elimistön merkki, joka kertoo, että keho ja mieli eivät ole tasapainossa. Niin kauan kun et esimerkiksi rakasta ja hyväksy itseäsi, niin keho tuo sinulle henkisiä tai fyysisiä haasteita auttaaksesi sinua.

Hermostolla sormet pelissä

Elimistössämme hermosto jakaantuu kahteen eri osaan, keskushermostoon ja ääreishermostoon. Ääreishermostoon rakenteellisesti kuuluva tahdosta riippumaton autonominen hermosto ohjaa ja säätelee monia elintärkeitä toimintoja. Ennen luultiin, että emme voi tietoisesti vaikuttaa autonomiseen hermostoon lainkaan. Nykyään kuitenkin tiedämme, että pystymme ajatuksillamme, tunteillamme, toiminnallamme sekä hengitysharjoituksilla ja monilla muilla tavoilla auttamaan hermoston ja stressireaktion aktiivisuutta. Autonominen hermosto jaetaan toiminnallisesti kahteen eri osaan, sympaattiseen hermostoon ja parasympaattiseen hermostoon.

Kun emme rakasta ja hyväksy itseämme täysin, niin olemme usein itsellemme kohtuuttoman vaativia ja rankaisevia. Kun näin käy, elimistömme luulee, että edessä on uhka, jolloin olemme lähes koko ajan niin sanotussa "taistele tai pakene" -tilassa. "Taistele tai pakene" -reaktio on meidän hermoston sisäinen ohjelmoitu mekanismi. Autonomisen hermoston toinen osa sympaattinen hermosto on kyseisessä tilassa aivan liian aktiivinen ja aivan liian pitkiä jaksoja nykyaikana. Sympaattista hermostoa ei ole tehty toimimaan niin hallitsevana, kun nykyaikana monella on.

Sympaattinen hermosto on alun perin luotu toimimaan vain hetken kerrallaan. Ennen aikaan tuli olla valppaana, jos leijona pääsi yllättämään. Silloin oli tärkeää eloonjäämisen kannalta olla "taistele tai pakene" -tilassa, kun leijona alkoi lähestyä. Oli välttämätöntä saada energiaa nopeasti käyttöön sekä verta ja happea virtaamaan, jotta ihminen pystyi säilyämään hengissä taistelemalla tai pakenemalla. Tähän sympaattinen hermosto on luotu, olemaan valppaana ja toimimaan nopeasti sekä tehokkaasti.

Tämä sama fysiologinen ilmiö toimii jokaisen meidän kehossa vieläkin, mutta enää uhkana ei ole leijona vaan mm. jatkuva kiire, stressi, hälinä, itsensä vähättely, liiallinen sokerin syönti, synteettisten kemikaalien käyttö, vähäinen lepo, liiallinen puhelimien käyttö ym. Edellä mainitut pitävät sympaattisen hermoston liian vallitsevana ja elimistö luulee, että tulee olla "taistele tai pakene" -moodissa. Se mikä tässä on ikävä puoli, kun sympaattinen hermosto on aktiivisena, ruoka ei sula eikä imeydy, verenkierto ei toimi kunnolla ja moni muu elintärkeä elimistön toiminto hidastuu huomattavasti. Koska siinä hetkessä ei ollut oleellista sulatella ruokaa, kun leijonaa täytyi paeta henkensä edestä.

Kun ihmisillä nykyaikana sympaattinen hermosto on liian aktiivisena lähes jatkuvasti ja tarpeeksi pitkän aikaa, niin alkaa tulla ravinnevajeita, suoliston kunto heikkenee, aivojen toiminta kärsii ja pikku hiljaa ongelmat kehossa lisääntyy ja tätä kautta sairaudet pääsevät kehittymään.

Mikään sairaus ei tule ihmisille sattumalta vaan jokainen sairaus saa alkunsa omien valintojemme kautta jostain huonosta elämäntavastamme. Monikaan ei välttämättä osaa yhdistää näitä toisiinsa, kun jokainen sairaus etenee monien vuosien saatossa.

Kun sitten taas koemme sisäistä rauhaa ja levollisuutta, rakastamme ja hyväksymme itsemme, puhumme itsellemme kauniisti, priorisoimme menomme ja tekemisemme, niin ettemme ole kiireessä koko aikaa, syömme terveellisesti ja pidämme päivittäin rauhan hetkiä, niin parasympaattinen hermosto saa tulla myös esille.

Parasympaattisen hermoston tehtävänä on palauttaa kehomme homeostaasiin eli tasapainoon. Parasympaattinen hermosto säätelee mm. verenkiertoelinten ja ruoansulatuselimistön toimintoja sekä laittaa kuonat liikkeelle kehossa. Parasympaattinen hermosto on siis se osa kehossa, joka parantaa meitä. Jokaisen meidän elimistö tarvitsee parannusta päivittäin, koska kehomme uudistuu jatkuvasti.

Avainsanana on siis oma henkinen hyvinvointi. Onneksi jokainen päivä ja jokainen hetki on uusi mahdollisuus. Me itse luomme omaa tulevaisuuttamme. Meillä jokaisella on täysin samanlainen mahdollisuus saada unelmiemme elämä. Me itse omilla valinnoillamme, ajatuksillamme, sanoillamme ja teoillamme määrittelemme minkälainen elämämme on. Minulla kesti 30 vuotta herätä siihen, mistä onnellisessa ihanassa elämässä on kyse. Oletko sinä vielä herännyt omaan huikeeseen totuuteesi? Oletko sinä onnellinen? Onko sinulla sellainen elämä mitä itse haluat?

Pyritään saavuttamaan tasapaino ja flow

Tässä on palasia minun vanhasta tarinastani. Mikä on sinun vanha tarina?

Haluatko kuulla minun uuden tarinani? Ennen kun kerron oman uuden tarinani, niin mieti itseksesi Mikä on sinun uusi tarina? Elätkö vielä sitä, kerrotko sitä itsellesi vai kerrotko itsellesi jotain muuta, mikä ei vie sinua eteenpäin?

Minun uusi tarinani on mahtava! Olen ihminen joka rakastaa itseään koko sydämestä. Hyväksyn jokaisen osan kehossani sekä hellin ja hoivaan kehoani säännöllisesti. Laitan omat intohimoni ja oman sisäisen totuuteni etusijalle.

Kuuntelen vain heidän mielipiteitä ketkä kannustavat ja tukevat minua omalla matkallani. Elän täysin omannäköistä, uniikkia elämää, jota rakastan. Manifestoin haluamiani asioita elämääni ja saan sekä elän juuri sellaista elämää, mitä juuri minä haluan.

Luotan elämään ja tiedän, että minua suojellaan ja tuetaan. Olen terve ja asiani ovat kunnossa. Olen ihminen joka lepää tarpeeksi ja rakastaa nukkumista ja lepoa. Otan itselleni omaa aikaa aina silloin kun sitä tarvitsen ja olen paljon hiljaisuudessa, jotta kuulen mitä elimistöni kaipaa.

Elän tätä hetkeä ja hyväksyn menneisyyden täysin. Tiedän, että jokainen mieluisa ja epämieluisa tapahtuma elämässäni on opetusmatkaa itselleni. Keskityn itseni rakastamiseen ja hyväksymiseen sekä itse myötätuntoon ja lempeyteen.

Tunnen rakkautta, lempeyttä, sisäistä rauhaa, harmoniaa, onnellisuutta, kiitollisuutta, luottamusta ja vapautta. Olen ylpeä olla uniikki, hassu, upea minä.

Vaikuttaja │ Heidi Seppälä